…ja miten sinne päädyin…
Toukokuinen tiistai. Päätän yrittää voiceoffinlandiin. Muutamakin kaveri on silloin tällöin ehdotellut asiaa, ja näköjään se on jäänyt vaivaamaan… Heinäkuun alussa tutkailen nettisivuja; hups, pitää ilmoittautua kuun loppuun mennessä! Olen jo päättänyt piisin – Notre Damen urkuri Etienne on sen minulle vinkannut jo vuosia sitten (ei kylläkään tähän tarkoitukseen vaan 2cv-geimeissä laulettavaksi) – ja sen kuvaus sujuu yllättävän hyvin pädillä. Nalle on käymässä pajalla, kun minä meikkaan, kuvaan laulun ja pesen meikit pois. En halua kertoa tästä vielä kenellekään. Enkä tiedä kenelle kertoisin. Telkkarissa on nähty hilpeitä laulajien tukiryhmiä, mutta itse en osaa ajatella kuka viitsisi lähteä minun kanssani tämmöiseen hullutukseen.
Elokuun toinen. Perniön S-marketissa huomaan kännyssä s-postin: kutsu koelauluun! Olin jo ehtinyt huomautella itselleni, että 57veelle kyllä sopisi paremmin seniorilaulukisa… että kandeeks sitä enää… Noh. Lähden ajamaan kotia kohti. Matkalla tietysti pitää ottaa kännystä autokaiuttimen kautta mun karsintapiisitausta ja hoilottaa jälleen kerran ”aaa-aai äm koooolin juuu…” Kun se äänitiedosto loppuu, menee radiosuomihelsinki päälle ja autossa kuuluu: ”Pelko pois! Ilman verkkoa ja valjaita minä kaadun kohti valoa..!” Kyyneleitä on poskella jo tässä vaiheessa (ja mietin, että jos tämä on Tuure, niin tarkistan asenteeni häntä kohtaan). Kolahti että kops. Kuuntelen vielä spiikin, mutta laulajan esittelyn sijaan kuulen juontajan äänen: ”Pelko pois. Jos olet toteuttamassa jotain, tartu siihen rohkeasti.”
Syyskuussa live-karsinnassa jumalten keinussa; meni tosi hyvin ja tosi huonosti. Valmistauduin pudotukseen, mutta yhtenä lauantaina tuotiinkin kesken ukulelekurssin tieto jatkoon pääsystä, jipii!
Lähden ukulelen kanssa matkaan. Kävi miten kävi, matka on hieno!
Ja tukijoukkona paras mahdollinen, oma Nalle.
Rauni Rokka 